Mestarityö teki urakan ammattitaitoisesti alusta loppuun saakka

Mestarityö toteutti vesikattosaneeraukset neljään isännöimäämme kerrostaloon vuosina 2014 ja 2015. Olimme kuulleet Mestarityön tekemistä urakoista pelkkää hyvää, minkä perusteella osasimme ottaa heidät mukaan kilpailutukseen. Valinta oli oikea, sillä tarjous oli kokonaistaloudellisesti meille edullisin ja työn jälki hyvää. Pystyimme luottamaan, että Mestarityön työntekijät tekevät urakan ammattitaitoisesti alusta loppuun saakka. He huomioivat urakan aikana hienosti asukkaat, sillä tiedotus pelasi ja pihat pysyivät siisteinä. Työmaalla oli hyvä yleinen järjestys ja kaikki hoitui niin kuin pitää. Lisäksi asioiden sopiminen toimitusjohtaja Tero Saikkosen kanssa sujui hyvässä yhteisymmäryksessä. Hänen kanssaan oli helppoa neuvotella muutoksista ja asiat, joista sovittiin, pitivät. Mestarityö on melko pieni rakennusliike, minkä ansiosta he tuntuvat paneutuvan isoa, jäykästi organisoitunutta yritystä joustavammin yksittäisiin projekteihin. Asiakkaan tarpeet kuunnellaan huolellisesti.

Tero Kollani
Toimitusjohtaja, isännöitsijä
Aittohuolto Oy

0
Feed

Jätä kommentti